Interrail 2004

Päivän ohjelmassa oli reilu Saksan kierros, kuitenkin palaten illalla takaisin Berliiniin. Reililippu oli voimassa viimeistä päivää. Heräsin sen verran aikaisin, että ehdin ajamaan junalla Zoon asemalta Ostbahnhofille valitsemaan hyvää paikkaa ICE2-junasta Kölniin. Olisin voinut hypätä junaan vasta Zoostakin, mutta tällä tavoin sain varmistettua itselleni erinomaisen paikan. Noihin paikanvarausnäyttöihin oli vastikään ilmestynyt "Sonderabteil"-tekstejä. Arvuuteltiin vastapäätä istuneen tytön kanssa mitä se tarkoittaa. Toinen konnarikaan ei vielä tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta toinen tiesi sen tarkoittavan ettei paikat ole lainkaan myynnissä. Sehän sopii. Alkumatka mentiin 250 km/h, sitten 200 km/h ja Ruhrin alueen kaupunkisumassa 160 km/h. Mukavaa kyytiä.

Kölnistä jatkoin Metropolitan-junalla Hampuriin. Lipun junaan olin ostanut aiemmin DB:n verkkokaupasta, sillä tuohon junaan ei ole reililipulla mitään asiaa. Juna liikennöi neljästi päivässä Köln-Düsseldorf-Essen-Hamburg, pysähtymättä muilla väliasemilla. Monien mielestä Saksan hienoimman junan sisustuksessa on käytetty puuta ja metallia. Kuitenkaan 2. lk puolella ei ole esim. kuulokeradiota tai infonäyttöä. 1. luokan puolella voisi katsella vaikka elokuvia DVD-soittimelta. 2. luokassakin lipun hintaan (mun kokeilulippu 40e, normaalisti 79e ja 1. lk. 119e) sisältyi alkoholittomat juomat, joita tarjoiltiin jo ennen lipun kysymistä. Ajolankavaurion takia juna meni Essenin ja Münsterin väli Dortmundin kautta. Tästä kuulutettiin aiheutuneen viiden (5) minuutin myöhästyminen... Metropolitan-junan liikennöinti loppui joulukuussa 2004 ja tämän takia halusin sillä matkustaa.

Hampurissa kävin maisema-McRuokalassa syömässä. Siinä josta näkee kaikki asemahallin tapahtumat. Sitten lähdin ICE:llä takaisin Berliiniin. Muista kyseisen välin ICE-junista poiketen juna olikin ICE2, eikä ICE-T. Kyseessä oli viides ICE-matka tällä reililipulla ja ensimmäistä kertaa konnari kysyi lisämaksua. Vastasin saksaksi ettei ole ja että jo neljästi olen mennyt ilman. Konnari selitti että sellainen pitäisi olla, mutta jatkoi että ensi kerralla sitten ja meni pois...

ICE myöhästyi ratatöiden takia vajaan puoli tuntia. Hyödynsin reililipun viimeisen päivän tehokkaasti loppuun asti. Ajoin ICE:llä kotiasema Zoon ohi Ostbahnhofille asti. Sieltä tulin takaisin RegionalExpressillä, joka olikin pieni yllätys kun lähtöraiteelle tuotiin vanha 624-sarjan dieselmoottorijuna. Pääsin sitten sillä! Tuo kaupungin läpi kulkeva Stadtbahn on muutenkin varsin mielenkiintoinen. Reililipun viimeisestä päivästä jäi käyttämättä alle puoli tuntia.

Aluksi kiertelin kaupungilla pienoisrautatiekaupoissa, yllättäen kuitenkaan mitään ostamatta. Eräässäkin kaupassa oli vielä osittain samat tarjoukset kuin edellisellä kerralla, mietin käynköhän mä siellä turhan usein... Seuraavaksi menin Alexanderplatzille, jossa kävin syömässä Block House-pihviravintolassa. Kävin toteamassa että DDR:n valtiopäivätalon purkaminen ei ole juurikaan ulkoisesti edistynyt. Sieltä jatkoin TV-torniin, jonne ei ollut edes jonoa ja Koneen hissi kuljetti nopeasti ylös. Maisemia katsellessa vierähtikin sitten aikaa ja tulihan sieltä Stadtbahnin vilkasta junaliikennettäkin bongailtua. Ilta ehti siellä ollessa jo hämärtyä ja vettäkin ripotteli taivaalta. Poikkesin vielä pikaisesti tulevan päärautatieaseman rakennustyömaalla ja jatkoin Zoohon, jossa vielä söin iltapalaa junia katsellen. Ennen nukkumaanmenoa vielä hostellin terassille katselemaan junia. Yksi olut, muutama ICE-juna ja kourallinen muita junia niin uni maistui taas!

Matkustin ensin S-Bahnilla Berlin-Lictenbergiin, jossa vaihdoin yksityisen InterConnex-yhtiön kaukojunaan. Ostin junasta nuorisolipun Neustrelitziin. Juttelin niitä näitä vastapäätä istuneen likan kanssa, joka osasi englantia yhtä huonosti kuin minä saksaa. Siinä sitten puhuttiin vähän molempia sekaisin. Vieressä istunut kundi osasi englantia paremmin. Neustrelitzissä oli kolmen vartin vaihtoaika, joten siinä ehti mukavasti ostaa osavaltiokohtaisen lähijunalipun ja katsella aikatauluja iltaa varten, jotta lipusta saadaan täysi hyöty irti. Ostin myös pullon erinomaiseksi havaitsemaani Vanilja-Cokista. Matka Stralsundiin jatkui BR 143:n työntämällä kahden kaksikerrosvaunun junalla pitkin yksiraiteista rataa.

Stralsundissa vein ensin tavarani hotellille, joka vaikutti varsin hyvältä. Sitten lähdin tutustumaan Rügenin saareen. Menin ensin Lauterbach Moleen, jossa rata päättyy juuri ennen Itämerta. Näin kotoisan Itämeren ensi kertaa moneen viikkoon. Palasin yhden aseman takaisin Putbusiin, jossa vaihdoin kapearaiteiseen höyryjunaan. Höyryn voimalla puksuteltiin verkkaisesti Binziin. Kävin rannalla katsomassa jälleen Itämerta. Sää ei valitettavasti soveltunut uimiseen. Sen sijaan kävin syömässä ravintolassa, josta näki merelle. Ruoka oli erittäin hyvää, eikä oluenkaan maussa ollut valittamista. Palvelu oli perinteiseen saksalaiseen tyyliin hyvin ystävällistä. Käväisin vielä Sassnitzissa kääntymässä ennen kuin palasin Stralsundiin nukkumaan.

Aamupalan jälkeen kävin ensin pienellä kierroksella Stralsundin keskustassa. Sitten lähdin junalla Usedomin saarelle. Pitkulaisen saaren toinen pää kuuluu Puolalle ja siellä sijaitsee osa Swinoujscie-nimistä kaupunkia. Päätinpä käväistä taas Puolassa! Rajanylityspaikka oli vain kävelijöille ja pyöräilijöille. Ihmisiä meni siitä yli yhtenä virtana, jopa jonoksi asti, vaikkei matkustusasiakirjojen tarkastaminen kauaa vienytkään. Jo Saksan puolella oli myyntikojuja, mutta Puolan puoli toi mieleeni Mustamäen torin joskus vuosikausia sitten. Tarjolla tupakkaa, naapurimaan uusimmat hitti-CD:t ynnä kaikkea krääsää. Kauppiaat eivät sentään ihan niin päällekäyviä olleet. Mitään en ostanut. Hevoskärryt kuljettivat turisteja yhtenä virtana peremmälle kaupunkiin. Minä palasin pian takaisin Saksaan, ostin bratwurstin ja jatkoin takaisinpäin.

Paluumatkalla poikkesin ensin Heringsdorfin pienessä kylässä. Sieltä jatkoin junaa Zinnowitzissä vaihtaen Peenemündeen, josta palasin takaisin Zinnowitziin. Kävin kaupassa ja jatkoin Wolgaster Fähren seisakkeelle, joka on siis edelleen Usedomin saarella. Olin tulomatkalla pannut merkille mantereen ja saaren välisen sillan, joka sijaitsi tämän ja seuraavan pysäkin välillä. Kyseinen Peenebrücken läppäsilta on valmistunut 1996 ja se oli minusta todella hienon näköinen. Kävelin tämän lyhyen pysäkinvälin tuon sillan yli. Siltaa tuli ihmeteltyä hyvän aikaa.

Illalla Stralsundiin saavuttuani kiersin vielä keskustan kautta, kun mieleni teki pizzaa. Keskusta oli yllättävän hiljainen siihen nähden mitä olin tottunut. Kaikki elämä oli keskittynyt yhden aukion ympärille ja sieltä löysin sen pizzeriankin. Hotellin telkkarista näin sattumalta jopa kahdesti rautatieaiheista ohjelmaa. Toinen kertoi sveitsiläisestä vuoristoradasta ja toinen Berliinin metron tutustumisajosta, jossa istutaan avovaunuissa kypärät päässä tunneleita pitkin ajellen. Siinäpä ohjelmaa seuraavalle matkalle...

Aamulla hyppäsin RE-junaan kohti Rostockia. Matka taittui vanhassa kaksikerrosvaunussa tasaisia maisemia katsellen. Rostockista jatkoin samantien Bad Doberaniin ja edelleen kapearaiteisella höyryjunalla Kühlungsborn Westiin. Alkumatkasta tuo yli 10-vaunuinen höyryjuna kulki keskellä katua kaupungin läpi kelloaan kilkatellen. Sää perillä ei ollut oikein suotuisa, joten lähdin heti takaisinpäin. Jäin pois Bad Doberanin keskustassa ja kävin syömässä. Ravintola sijaitsi kadun varrella, jossa rata kulki ja yksi höyryjunakin siitä meni ohi samalla kun nautin ravintolan antimista. Matkalla asemalle poikkesin vielä Lidlissä, kun sellainen sattui kohdalle. Hauskin myyntiartikkeli oli ehdottomasti 0,33 litran olut - sisällön hinta 19 senttiä, tölkin pantti 25 senttiä!

Jatkoin Wismarin ja Bad Kleinenin kautta Lübeckiin. Tiesin aseman olevan remontissa ja että suuri katos on purettu ja olin nähnyt aseman nykytilasta kuviakin, mutta silti ensireaktioni oli totaalisen hämmästynyt. Paikkaa ei todella olisi uskonut samaksi, jollei olisi tiennyt sen olevan sama missä on käynyt ennenkin. Jugendherbergerissä oli kämppiksenä hieman vanhempi ruotsalaismies, joka oli polkupyöräretkellä. Tunnelma alkoi käydä jo hieman haikeaksi, sillä edessä oli matkan toiseksi viimeinen yö.

Päivän ohjelmassa oli siirtyminen Lübeckistä Frankfurtiin. Koska reililippu ei ollut enää voimassa, tein matkan Schönes Wochenende-lipulla. Kyseisellä lipulla saa viikonloppuisin matkustaa rajoituksetta koko maan paikallisjunilla, mutta kaukojunissa se ei kelpaa. Lähdin aamulla Lübeckistä ensin Lüneburgiin, josta junaa vaihtaen Uelzeniin ja edelleen Hannoveriin. Hannoverissa pidin tauon. Kävin pienoisrautatiekaupassa ostamassa itselleni tuliaisen. Ruokailun jälkeen matka jatkui Kreiensenin, Göttingenin ja Kasselin kautta Frankfurtiin menevään junaan. Oli mielenkiintoista tehdä matka kerran näinkin. Vanhasta ratalinjasta suurin osa oli minulle uutta. Olin aina aiemmin kiitänyt ICE:llä suurnopeusrataa pitkin...

Matkan viimeinen juna, uusi kaksikerrosvaunu oli niin kotoisa, että tuntui kovin haikealta palata Suomeen. Ulkona satoi ja samaan aikaan hyvin matalalta paistava aurinko, sekä sateenkaari loivat erikoisen tunnelman. Samalla musiikkia kuunnellen... Kaikkiaan matka Lübeckistä Frankfurtiin kesti noin 9 tuntia, poisluettuna Hannoverin tauko. ICE:llä matka-aika olisi puolittunut, mutta kävihän se noinkin. Matkalla oli uutta ja vanhaa kalustoa ja kaikenlaista pientä kivaa nähtävää. Välillä oli jopa T-paita keli, välillä satoi...

Koko interrail-matka sai loistavan päätöksen kun astuin ulos junasta Frankfurtissa. Suoraan edessäni seisoi satakolmonen! Tuo legendaarinen nyttemmin jo museoitu InterCity-veturi BR 103. Olisi varmaan ollut ilmeessäni näkemistä... Veturia tulikin sitten aika kauan ihailtua ja kuvattua. Sain vihdoin ensimmäiset digikuvani ko. veturista. Matkan viimeisestä majapaikasta jäi mieleen hankalasti toimivat ovien lukot samoin kuin kämppiksenä ollut jenkkityttö, joka oli matkalla jonnekin Itä-Eurooppaan opetustehtäviin.

Kotiinpaluun kulttuurishokki alkoi jo bussissa matkalla "Frankfurt" Hahnin lentokentälle. Bussin etuosassa useamman naisen ryhmä keskusteli lastensa karkkipäivistä selvällä suomenkielellä. Bussimatka kesti pari tuntia.

Ryanairin kone laskeutui Pirkkalan kentälle metsän keskelle parikymmentä minuuttia etuajassa. Lento sujui mukavasti Saksasta ostamaani lehteä lukiessa. Suomessa oli hieman outoa olla. Bussilipun saattoi ostaa suomeksi ja kaikki kyltit oli suomeksi. Bussissa Tampereen rautatieasemalle sentään kuuli puhuttavan vielä saksaa. Tampereen asemalta matka jatkui pikajunalla 54, sattumalta entisen työkaverin seurassa. Riihimäellä vaihto ja sitten Jokela. Viiden viikon matka oli päättynyt. Takana 18 valtiota ja lähes kaksikymmentätuhatta kilometriä ratakiskoa. Elämäni matka.