Interrail 2004

Aamulla kävimme kysymässä TGV:n paikkalippuja pienelle ajelulle. Liput saatiinkin edullisesti, 3e/kpl. Ajelu oli vasta iltapäivällä, joten menimme katsomaan Riemukaarta ja kiertelemään hieman kaupungilla. Menimme paikallisjunalla Charles de Gaullen lentokenttäasemalle. Sieltä alkoi TGV-ajelu, parinkymmenen minuutin 300 km/h pikapyrähdys Haute Picardien asemalle. Junassa oli sekä TGV Duplex, että TGV Réseau-rungot. Me saimme paikat Duplexin alakerrasta. Asema sijaitsee n. 100 km Pariisista pohjoiseen, keskellä on raiteet ohikulkeville junille ja reunoilla pysähtyville. Katselimme reilun tunnin verran 300 km/h ohikiitäviä TGV- ja Eurostar-junia. Aikamoista menoa! Ranskassa valokuvaaminen asemilla on kielletty. Kävimme kuitenkin asemalta tiedustelemassa mahdollisuutta kuvaamiseen. Jonkun paikallisen naisen tulkkaamana saimme luvan ottaa kaksi (2) kuvaa henkilökohtaiseen käyttöön.

Paluumatkalla oli myös Duplex ja Réseau, tällä kertaa matkustimme Réseaussa. Matkaan liittyy mielenkiintoinen tapahtuma, sillä teimme jarrutuksen keskelle linjaa. Pysähdyksen syy selvisi Charles de Gaullen asemalla, kun kävelin katsomaan junan keulasta yksikön numeroa. Luukku johon numero on kirjoitettu oli kadonnut! Jäljellä olivat vain vääntyneet saranat. Kuljettajakin tuli tapausta katsomaan ja kertoi että luukku oli irronnut matkalla ja pysähtyminen johtui siitä. Sattuu sitä näemmä paremmissakin piireissä, eikä vain Suomen Pendolinolle. Väsymys alkoi jo painaa, joten palasimme hostellille.

Tämä päivä kierreltiin kokonaan kaupungilla. Kävimme ensin pizzalla. Miikka tykkäsi omastaan, mutta mä en. Pizza oli kamalan suolainen ja totesin ettei kananmuna sovi pizzan täytteeksi. Kananmuna oli tyrkyllä lähes jokaisen pizzan täytteeksi. Edelleen oli myös törkeän kuuma, vaikka aiempiin päiviin nähden oli hieman viileämpää ja päivän mittaan saatiin yksi sadekuurokin. Kävimme katsomassa Notre Damen kirkkoa ja jatkoimme kävellen Louvreen. Louvre oli tiistaisin kiinni. JOS hinta ja jono olisivat olleet kohtuulliset, ois jopa voitu käydä sisällä. Jatkoimme La Defenseen Grande Archin juurelle. Lopuksi nousimme funikulaarilla Sacre Coeurille ihailemaan Pariisia. Kaupunkimaiseman jälkeen katselimme tovin ihmisiä hauskuuttaneen pellen puuhia, piloja riitti. Sacre Coeurilta olikin lyhyt matka kävellä kaupan kautta hostellille. "Une baguette"

Heräsimme aamulla kuudelta ja lähdimme metrolla Montparnassen asemalle, josta hyppäsimme TGV Atlantiquen kyytiin määränpäänä Ranskan ja Espanjan rajalla sijaitseva Irun. Alkumatka taittui mukavasti 300 km/h. Suurnopeusradan päätyttyäkin matka jatkui reippaasti, jopa yli 200 km/h. Loppumatkasta nopeudet laskivat ja juna pysähtyi varsin usein jättämään lomalaisia kohteisiinsa. Irunin asemalla oli normaaliraiteisia (1435 mm) ja leveäraiteisia (1668 mm) kiskoja sikin sokin. Vaihdoimme espanjalaiseen junaan jatkaaksemme vielä parinkymmenen minuutin pätkän San Sebastianiin. Junassa oli suuri dieselveturi ja vain pari vaunua. Se oli matkalla jonnekin kauas, mutta me olimme matkustamassa vain seuraavalle asemalle. Pieni epäusko meinasi iskeä kun juna ei lähtenyt liikkeelle, vaikka aikataulun mukaan meidän olisi pitänyt olla jo perillä. Mitään ei myöskään kuulutettu, edes espanjaksi. Espanja oli minulle ensimmäinen uusi maa tällä matkalla, eikä ensivaikutelma ollut kovin vakuuttava. Lopulta juna lähti ja pääsimme perille. Myöhemmin vakuutuin myös siitä että Espanjaan pitää päästä vielä uudelleenkin.

San Sebastianin hostellin löytäminen oli hieman vaikeaa. Kävelimme kyllä kertaalleen jo paikan ohikin, mutta emme huomanneet perin vaatimatonta kylttiä porraskäytävän oven vieressä. Hostellikin oli aika erikoinen kuten myös sen pitäjä, ehkä nelikymppinen mies. Pitäjä arpoi meille huonetta aikansa, lopulta saimme kahden hengen huoneen. Sähkötyöt oli tehty espanjalaiseen tapaan, seinästä roikkui johtojen varassa sulakerasioita ja valokatkaisijan käyttämättömän puolen metallikontaktit olivat paljaat. Myös yleisvaikutelma paikasta oli samaa tasoa kuin sähkötyöt. Hostellin hinta kuitenkin pompsahti alaspäin siihen nähden mitä internetissä oli ilmoitettu.

Ulkona satoi välillä vettä, mutta ilma oli hyvin lämmin. Kiertelimme kaupunkia ja etsimme sopivaa ruokapaikkaa. Lopulta päädyimme kaupungin ainoaan ravintolaan jonka oven pielessä oli ruokalista myös englanniksi. Tarjoilija kuitenkin puhui vain espanjaa, mutta siitä huolimatta saimme helposti haluamamme annokset. Sadekin taukosi ja saatoin käydä elämäni ensimmäistä kertaa Atlantissa uimassa. Se uiminen oikeastaan oli täällä poikkeamisen päätarkoitus. Virkistävän uinnin jälkeen kiertelimme kaupungilla, lähinnä rantakadulla.

Tämä päivä kului tehokkaasti junassa. San Sebastianista lähdettiin IC:llä kohti Madridia. IC oli kolmivaunuinen sähkömoottorijuna. Vaunuissa oli videomonitorit, joilta näytettiin leffoja - tosin espanjaksi dubattuna. Vaan eipä sinne videoita katselemaan mentykään. Maisemat yllättivät mahtavuudellaan. Rata kulki suuren osan matkasta laakson mäen reunoja mutkitellen. Madrid Chamartinin asemalle saavuttiin etuajassa. Paikallisliikenteen lipunmyynnistä sai reililippua näyttämällä lipun, jolla pääsi porteista paikallisliikenteen laiturille. Lähijunassa soi taustamusiikki. Päämäärässä Atochan päärautatieasemalla porteista ei päässytkään pois lipuillamme. Piti sitten mennä kieltosuuntaan toisista porteista, mutta ei oltu ainoat jotka niin teki... Asemalla oli suuri puutarha, jossa asuviin vesikilpikonniin ihastuin.

Seuraava juna oli suurnopeusjuna AVE Sevillaan. Junaan siirtyminen oli lentokonemaista. Alakerran saapuvien aulasta noustiin ensin lähtöaulaan, jossa kuljettiin ensimmäiseksi turvatarkastuksen läpi. Vaikka olimme hyvissä ajoin liikkeellä, junaankin pääsi jo sisälle - kunhan ensin esitelmöi lippunsa uudelleen ennen laiturille menoa. AVE:n paikat on numeroitu kuten lentokoneessa, tyyliin 8A. Suomesta ostamissamme lipuissa oli kerrottu vain numero ja että kyseessä oli ikkunapaikat. Löysimme paikkamme kuitenkin ongelmitta ja saimme niillä rauhassa matkustaa. Matka saksalaistyylisellä radalla ranskalaistyylisellä junalla sujui vauhdikkaasti, parhaimmillaan 300 km/h. AVE oli sisältä huomattavasti hienompi kuin TGV. Junista tunnuttiin pidettävän myös erityisen hyvää huolta. Ennen lähtöä viereisellä raiteella seisseen AVEn sivuikkunoita pestiin ulkopuolelta. Myös palvelu teki vaikutuksen, kuulokkeet olivat joka paikalla valmiina musiikkia tai elokuvaa varten ja jaettiinpa kaikille matkustajille karkkikin matkan aikana.

Sevillan jälkeen AVEn normaalilevyiset (1435 mm) kiskot vaihtuivat taas leveäraiteisiin (1668 mm) kiskoihin kohti Bobadillaa. Kalustona oli Tanskan IC3-junista tuttu "Kuminokka", espanjalaisittain T.R.D. Espanjan Kuminokassa on myös GPS-paikannuksella toimiva kallistus, vauhti ei kuitenkaan päätä huimannut radan kunnon takia. Espanjalaisten englannin kielen taito ei muuten oikein vakuuttanut matkalla. Väittävät etteivät Ranskassa puhu englantia, mutta siellä kyllä saimme tärkeimmissä paikoissa palvelua englanniksi. Espanjassa sen sijaan englantia ei puhu juuri kukaan, eikä varsinkaan hyvin. Lähinnä on tullut asioitua espanjaksi, vaikkei espanjaa osatakaan. Paikkaliput tuohon junaan sentään saatiin ostettua englanniksi. Yritin viritellä keskustelua junassa viereen istuneen dooriksen kanssa, mutta hän ei saanut suustaan ulos sanaakaan englantia. Myöhemmin kävi ilmi että espanjalaisille kyllä opetetaan koulussa englantia, mutta oppimishalut ovat monilla yhtä korkealla kuin Suomessa ruotsin kielen osalta...

Bobadillassa oli 13 minuutin junanvaihto, joka onnistuikin ongelmitta. Matka jatkui Talgon valmistamalla HotelTrenillä yön yli kohti Barcelonaa. Vaunu oli ulottumiltaan varsin ahdas, mutta piti alkumatkasta hauskaa ääntä kun vaunujen välissä olevat pyörät kolkuttivat palakiskoa... Hytti oli neljälle hengelle ja seurana meillä oli vanha ja nuori espanjalainen mies. Tällä kertaa nuoret, hyttikaveri ja vaunuemäntä puhuivat ymmärrettävää englantia. Vaunuemäntä taikoi penkkien tilalle pedit kello 23, jonka jälkeen erikoisten petivaatteiden sekaan ja unten maille...

Juna saapui aamulla Barcelonaan. Matkatavaralokeroille piti mennä turvatarkastuksen kautta. Teimme pienen kaupunkikierroksen meren äärelle. Säät jatkuivat aurinkoisina ja kuumina. Puolilta päivin palasimme metrolla asemalle, josta matka jatkui Ranskaan. Espanjan ja Ranskan rautatiet olivat sovittaneet aikataulunsa sopivan huonosti yhteen. Cerberessä oli 1,5 tuntia vaihtoaikaa. Pieni kaupunki oli oikein mukava ja asemalta oli lyhyt matka uimarannalle, joka sijaitsi kauniissa lahdenpoukamassa. Vesi oli niin kirkasta, että merenpohjan näki selvästi sielläkin, missä jalat eivät enää yltäneet pohjaan. Aurinko paahtoi ja vesi oli lämmintä. Paras paikka missä ikinä olen uinut! Upeiden maisemien lisäksi uidessa saattoi ajoittain katsella ylhäällä asemalla tapahtuvia vaihtotöitä.

Mukavan uinnin jälkeen matka jatkui ranskalaisella veturivetoisella paikallisjuna upeissa rannikkomaisemissa. Määränpäänä oli Montpellier, jossa majoituimme matkan siihen asti halvimpaan hostelliin. Hinnasta huolimatta hostelli ei ollut pahimmasta päästä, muttei kyllä kovin hääppöinenkään. Iltapalaksi kävimme syömässä oikein hyvää pizzaa.

Hostellin aamiainen ei ollut häävi, mutta parempi kuin ei mitään. Asemalle menimme raitiovaunulla, ei siksi että matka olisi ollut pitkä, vaan siksi että halusimme kokea Montpellierin uudet, todella pitkät ja leveät ratikat. TER-juna kuljetti meidät Marseilleen, jossa vaihdoimme Nizzaan menevään TER-junaan. Nizzan juna oli tupaten täynnä. Onnistuin kuitenkin saamaan ikkunapaikan, josta saattoi ihailla upeita rantamaisemia. Mukavuudesta joutui tinkimään sen verran, että kyseessä oli tupakkaosasto. Suurin osa kanssamatkustajista oli kuitenkin kohtalotovereita, eikä tupakansavusta juuri joutunut kärsimään.

Nizzan hostellin respa oli siihen astisista hitain ja huonettakin jouduttiin vielä kerran vaihtamaan, mutta muutoin hostelli oli oikein siisti. Majoittumisen jälkeen kävimme syömässä ja sitten etsimme suomalaisen harrastajakollegan vihjeestä Nice-Digne kapearaiteisen radan asema. Päätimme tehdä pienen ajelun muutaman seisakkeen päähän, jossa sijaitsee ostoskeskus. Matkaan lähdettiin pienellä dieselmoottorivaunulla. Alku hieman kangerteli tasoylikäytävän vierellä tapahtuneen autojen peräänajon takia. Pelastusajoneuvot oli nimittäin parkkeerattu liian lähelle rataa. Matka jatkui kuitenkin reippaasti palakiskoilla rinteen reunaa ylöspäin nousten. Ostoskeskus vaikutti aluksi mitättömän pieneltä, parkkipaikkaa lukuunottamatta. Hetken aikaa sisällä käveltyämme eteemme avautui suurin Prisman tapainen hypermarketti missä olen ikinä käynyt. Teimme hieman ruokaostoksia. Kapearaiteinen juna kuljetti meidät takaisin Nizzaan, jossa teimme vielä kaupunkikävelyn ennen nukkumaanmenoa.

Aamupäivästä varasimme tulevia majoituksia nettikahvilassa. Miikka oli päättänyt jatkaa suoraan Sveitsiin, kun taas minä halusin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti tehdä kierroksen Italiassa, jossa ennen aiemmin ollut käynyt. Niinpä (rauta)tiemme olivat eroamassa. Netteilyn jälkeen menimme junalla Monaco-Monte-Carloon. Kävelimme kaupungilla ja havainnoimme muun muassa casinon, formularataa ja huvialuksia. Oikein mukava paikka, joskin täynnä turisteja. Menomatkalla katselin junan ikkunasta sopivaa beachiä ja niinpä paluumatkalla poikkesimme Villefranche-sur-Mer-nimisellä asemalla. Uinti piristi jälleen mukavasti ja pulikoidessa saattoi katsella rantapenkereellä kulkevia junia. Illalla oli ohjelmassa pyykin pesua hostellilla.